Itsestään selvää

Ajattelin aluksi (eli viikonloppuna), että kirjoitan tänne lähinnä kaikkia oivalluksia ja uusia asioita, jotka nousevat esiin Kaksikko-keskusteluissa; sitten sanoittuvat ja selkiytyvät kirjoittaessa.

Niitäkin varmaan tulee, mutta täten aloitan pienen ja pehmoisen vallankumouksen. Ryhdyn röyhkeästi kirjoittamaan itsestäänselvyyksistä.

Itsestäänselvyyksien hokeminen on aika kliseistä ja teiniä ja niistä nousee ihan tässä lähipiirissäkin usein sellaisia "Totta, mutta toihan on aivan itsestäänselvyys" - kommentteja.

Eipäs ole.
Jos itsestäänselvyydet kuulkaas tyypit sisäistettäisiin tässä elämässä, meillä olisi kaikilla paljon parempi olla. Kivempaa.

Itsestäänselvyydet on jotain, mitä kuulee ja mihin turtuu, mutta mitä ei toteuta.
Aloitan tarjoilemalla itselleni ajankohtaisen ja tärkeän superlässyn lauseen. Repikää siitä!

Itsensä rakastaminen on olennaisinta, mitä on.

Kuvittelin hienosti sisäistäneeni tämän omalla kohdallani jossain vaiheessa elämää, mutta taas se eilen lävähti naamalle.
Olin aivan hirmuisen onnellinen eilen. Riemuitsin pitkin koulun käytäviä ja olin totaalisen rakastunut itseeni ja elämääni. Hain tytön hoidosta, tulin kotiin, tein ihanaa ruokaa, olin hyvä ja kiva ja onnellinen. Sitten kotiin tulivat loput meidän porukasta ja huuuuh, ovesta astui uupuneita jalkoja. Kaikki nämä kauniit jalat ja jalkojen jatkeet rakastavat minua ja haluavat minun olevan onnellinen.

MUTTA MITEN REAGOIN? Jalat ovat uuvuksissa, voi ei. Jalkoja masentaa. Minä en saa olla onnellinen omasta onnellisuudestani, koska minä ja koko jalkaläjä olemme yhtä. Minä otan jalkojen tunteet omakseni ja kehitän jotain murehdittavaa äkkiä. Mitä mä olen tehnyt väärin, kun jalat eivät ole yhtä riemuissaan kuin minä? Mitä voisin tehdä, jotta jalat olisivat riemuissaan? Jalkojen onnellisuus on minun vastuullani ja onnettimuus minun syytäni!

Tralla! Väännän nyt itsestäänselvyyden vielä rautalangasta, koska tässä suossa tarpoo lähes jokainen. Puretaan ajatusketjua:

-Jalkojen elämä ei pyöri minun ympärilläni. Jalkojen elämä pyörii kunkin jalanomistajan itsensä ympärillä.
-Minun elämäni pyörii minun ympärilläni.
-Minä olen oman elämäni tärkein ihminen. Jalkojen omistajat ovat omien elämiensä tärkeimpiä ihmisiä.
-Minä en ole vastuussa jalkojen tunteista tai tunteiden muuttamisesta.
-Ei ole jaloilta pois, jos minä olen onnellinen.
-Itseasiassa on jaloille plussaa, että olen onnellinen, sillä silloin jalat voivat saada minulta jotain positiivista hyvää.
-Minun kannattaa rakastaa itseäni jo senkin vuoksi, että voisin rakastaa jalkoja.
-Jos en hyväksy itseäni tällaisenaan, en millään voi hyväksyä jalkojakaan kuin täydellisinä, ruokapatojeni ääreen marssivina onnellisuuspaketteina.

Kaikki rakkaus perustuu siihen, että hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään. Se, mitä ympäristö ajattelee, ei muuta sinua mihinkään suuntaan. Se, mitä itse ajattelet ja mitä merkityksiä ympäristön toiminnalle annat, muuttaa.

Aika itsestäänselvää.

Jos vielä vikiset ja haluat hakea rakkautta ensisijaisesti itsesi ulkopuolelta, niin mietihän tätä: Jos et itse oman itsesi asiantuntijana keksi, mitä sinussa kannattaa rakastaa, ei keksi kukaan muukaan. Silloin et tietenkään halua näyttää itsestäsi mitään kenellekään, ja mitä siitä sitten tulee. Etsi itsestäsi jotain hyvää ja rakastettavaa. Aloita sen rakastamisesta. Muita juttuja voi aluksi vaan sietää. Ne ärsyttävät pikkujutut ja piirteet ovat kuitenkin lopulta kaikista rakastettavampia, kun niitä uskaltaa katsoa. Odota vaan!

Rakkautta minulta minulle ja teille, juuri tällaisena.